3 aitoa kätkettyä aarretta, jotka on vielä löytämättä.

Vaikka nykyajan teknologia tarjoaa ainutlaatuisia apuvälineitä, vielä löytyy maailmasta paikkoja, joihin on kätketty aarteita, eikä niitä ole vielä löydetty. On siis aika kerätä voimia, pakata kamppeet ja lähteä unohtumattomaan aarrejahtiin! Etkö usko, että aarteita on olemassa?

Historialliset faktat puoltavat aarteiden olemassaoloa. Tarkasta nämä 3 eri puolilta maailmaa kätkettyä aarrepaikka, joita ei ole vielä löydetty. Ehkä olisi sinun vuoro kokeilla onneasi?



#1. Meksiko – La Noche Tristen aarre.

Vuonna 1520 espanjalaiset valtasivat asteekkien pääkaupungin Tenochtitlan. Espanjalaiset eivät olleet toivottuja vieraita, joten asteekit aloittivat kapinan valloittajia vastaan. Kapinan aikana asteekkien johtaja antoi käskyn piilottaa kaikki saarella olevat kultaesineet.

Koska Tenochtitlan kaupunki sijaitsi pienellä saarella keskellä järveä, asteekit käyttivätkin järveä ja veneitä hyväkseen taistelussa espanjalaisia valloittajia vastaan. Tarina kertoo, että espanjalaisilla sotilailla oli mukanaan raskaita aseita ja niin paljon varastettua kultaa, että asteekit päättivät heittää heidät veteen painavien esineiden kanssa. Tenochtitlan on nykyään osa Meksikoa ja alueella elää edelleen vahvana legenda, että asteekkien aarteet ovat kätkössä Tenochtitlan saarella.
(Wikipedia)

1


Tämä artikkeli on pitempi kuin yksi sivu, klikkaa seuraava nappia lukeaksesi enemmän

Reply