Kotiapu antoi sairaan naisen syödä hirvittävää aamiaista. Sukulaiset reagoivat heti!

Aasian “Talentti” ohjelman tuomarit järkyttyivät, kun nämä naiset tulivat lavalle. Kukaan ei arvannut mitä seuraavaksi tapahtuisi…

Talentti-ohjelmat ovat todella suosittuja kaikkialla maailmassa. Eikä siinä ole mitään yllättävää. Kaikki haluavat oman hetkensä parrasvaloissa ja kun joku on todella lahjakas, tällä henkilöllä on mahdollisuus kehittyä ja löytää paikkansa mediassa. Tähän liittyy tietenkin se, että hänet löydetään ja että hänellä on tarvittavat varat kehittyä artistina.

Aasian ”Talentti” ohjelmassa oli kolme kauniisti pukeutunutta, lyhyttä filippiiniläisnaista. Vaatteet korostivat naisellisuutta ja tekivät naisista seksikkäittä. Kukaan ei arvannut mitä seuraavaksi tapahtuisi.

sex-bomb-asia1


Kun yksi heistä alkoi laulamaan Tom Jonesin kappaletta vuodelta 1999, yleisö villiintyi täysin. ”Sex Bomb” esitys vakuutti myös tuomarit. Esiintyjien vaatetus oli nyt toissijaista. Siitä hetkestä lähtien kaikki olivat vaikuttuneita heidän äänistään. Uskallan sanoa, että heidän esityksensä oli yhtä hyvä kuin alkuperäinen. Toivottavasti tytöt saavat tästä uran aikaiseksi. Loppujen lopuksi, tällaiset ohjelmat ovat tehty tällaisille ihmisille.
Piditkö sinäkin heidän esityksestään? Jaa tämä video ystävillesi Facebookissa!


Tämä artikkeli on pitempi kuin yksi sivu, klikkaa seuraava nappia lukeaksesi enemmän
via : Got Talent Global

Reply